lauantai 31. joulukuuta 2011

Jauhelihapiirakka

 Tässä olis hyvä, perus jauhelihapiirakan ohje. Meni hyvin kaupaksi, aijon tehdä uudestaan!
Oli muuten ohjekkin helppo.Jätin valkosipulin pois, sitä tämä piirakka ei mielestäni tarvi : P
Meidän vuoka on aika suuri, joten laitoin juustoraastettakin enemmän mitä tuossa Kinuskikissan ohjeessa. Eli ohje on Kinuskikissalta.


Pohja:
125 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
½ dl vettä

Täyte:
1 paprika
1  sipuli
300 g jauhelihaa
(1 valkosipulinkynsi)
2 tl sinappia
½ tl mustapippuria
1 tl aromisuolaa
1 tl pizzamaustetta
Päälle:
200 g ruohosipulituorejuustoa
½ dl maitoa
1 muna
 2 tai yli desiä (emmental-)juustoraastetta




Voitele piikasvuoka. Nypi margariini ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.Levitä vuokaan.

Leikkaa paprika paloiksi/suikaleiksi.. Hienonna sipuli. Paista jauheliha lähes kypsäksi ja lisää joukkoon paprika ja sipuli. Kypsennä sen aikaa, kun lisäät mausteet: (murskatun valkosipulinkynnen,) sinapin, mustapippurin, aromisuolan ja pizzamausteen. Levitä pohjan päälle.

Sekoita kulhossa keskenään ruohosipulituorejuusto, maito, muna ja puolet juustoraasteesta. Kaada täytteen päälle ja levitä tasaiseksi. Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta. Kypsennä 200 asteessa n. 30 minuuttia.




 Oikein makoisaa uutta vuotta kaikille!

6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä piirakkaa. Voisi kokeilla tehdä itsekin, mutta laittaisin Emmentalin tilalle jotakin muuta juustoa, kun meillä se ei miesväellä tee oikein kauppaansa.

    Oikein makoisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Valua Kuvasa: Eipä sillä nyt taida olla oikein väliä mitä juustoa siihen laittaa : D Itsekkin muokkasin ohjetta aikalailla :p Ensi kerralla aijon laittaa ketsuppia täytteeseen!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa varmasti. Kiitos kuluneesta vuodesta. Blogissasi on aina kiva piipahtaa. Ihanaa Alkavaa Vuotta Sinulle

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa uutta vuotta.

    Mun on pitänyt kokeilla jotain vähän ton tyylistä lihapiirakkaa. Toki on tullut tehtyä pasteijoita ja joskus tehtiin koulussa joku isompi pasteija tai sen tyylinen, mutta oon miettinyt että miten jauheliha sopisi tuollaiseen piirakkaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos!
    I'm Lacking: Sopii tosi hyvin piirakkaan, kokeile ihmeessä! :)

    VastaaPoista
  6. Nam!! Ihanaa uutta vuotta, jos en oo jo toivotellutkin..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥