sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kakkun tekovaiheet.

Terve! Tein tällä viikolla kakun Iloleipureilta saamassa kakkuvuuassa. Vuoka oli erittäin hyvä, suosittelen lämpimästi uutta kakkuvuokaa etsiville. Vuuan mukana tulee pesuohjeet ja kakkupohjan ohje.
Kakku on 25 hengelle, joten vuoka on aika suuri, mutta siitä kakku irtosi erittäin hyvin ja vuoka oli helppo pestä. Tässä vielä ohjeet kakun tekijöille: Kakku tulisi tehdä 3 päivän erissä.
1.päivä
Tällöin kannattaa tehdä kakkupohja, jotta se tiivistyy, eikä murene helposti leikattaessa.



2.päivä
Täytä kakku. Tällöin maut tasaantuvat ja kakusta tulee herkullisempaa!

3.päivä
Koristele ja tarjoile.
Tämä oli minun ensimmäinen (jota voi oikein sanoa kakuksi)kakku! Tässä vielä ohje:
Pohja:

7 kananmunaa
2½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
(3 tl kaakaojauhetta)

Täyte:

5 dl kermaa
250g mascarponejuustoa
200g tummaa suklaata
4 banaania

Kostutus:

4 dl esim. hedelmämehua

Kuorrutus:

n. 500g sokerimassaa
2dl kermaa

Ohje: 1.päivä Vatkaa munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen joukkoon. Kaada massa kakkuvuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia. Säilytä jääkaapissa yön yli. 2.päivä Vatkaa kerma vaahdoksi,sekoita joukkoon juusto. Sulata suklaa ja sekoita se täytteeseen. Survo banaani soseeksi. Leikkaa kakkupohja 3 osaan ja kostuta ne. Levitä alimman osan päälle puolet kermatäytteestä. Levitä päälle banaanisose ja laita toinen kakkupohja päälle. Toista. Laita ylin osa päälle ja laita kakku jääkaappiin. 3.päivä Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä ohuelti kakun päälle. Kauli sokerimassa levyksi ja nosta se kakun pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla ja tarjoile!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Punssirullat

100 g voita  
1 1/4 dl tomusokeria  
1 rkl tummaa kaakaojauhetta  
1 ½ dl keksinmuruja (kaurakeksejä, Digestive-keksejä ym.)
2 ½ dl sokerikakun (tai muun vaalean kuivakakun) muruja  
2 rkl punssia  
200-250 g vihreätä marsipaania  
120 g tummaa suklaata  

Jos sinulla ei ole valmiina sokerikakkua tai kuivakakkua, niin voit tehdä tämän ohjeen mukaan "sokerikakkumuffineita", joista saat juuri sopivasti ja melko nopeasti muruja punssirulliin.  

1 kananmuna
0,5 dl sokeria  
0,5 dl vehnäjauhoja
1/4 tl leivinjauhetta  

Vatkaa kananmuna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovasti vaahtoon esim. kaapimella sekoittaen. Paista 175 asteisessa uunissa sen aikaa, että kun kokeilit muffineita puutikulla, siihen ei tartu enää taikinaa. 
 
Ota voi huoneenlämpöön hieman pehmenemään. Vaahdota voi ja tomusokeri. Siivilöi joukkoon kaakaojauhe. Massasta tulee hieman suklaamoussen tapainen. Murskaa keksit ja sokerikakunpalat ja lisää ne muuhun seokseen. Mausta seos punssilla ja laita kylmään odottamaan. Jaa marsipaani kolmeen yhtä suureen osaan ja kauli jokainen osa suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 20 x 7 cm). Jos marsipaani takertuu helposti kiinni, siivilöi tomusokeria muutaman kerran sen pintaan. Itse tasasin jokaisen levyn reunat ja tein reunoista vielä yhden suorakaiteen muotoisen levyn. Jaa täyte neljään osaan ja muotoile osista pitkulaiset täytteet marsipaanilevyille. Rullaa levyt marsipaanin avulla. Leikkaa rullista noin 4 cm mittaisia paloja. Sulata suklaa kattilassa koko ajan sekoittaen tai mikrossa noin 15 sekunnin välein sekoittaen. Pyörittele jokaisen punssirullan molemmat päädyt suklaassa ja laita leivinpaperin päälle jääkaappiin jähmettymään.
Yllätyin punssirullien tekemisen helppoudesta. Tietysti nämä eivät ihan ole oikean punssirullan vertaisia, mutta hyviä :) Ja tietysti pähkinäallergiset voivat myös syödä näitä, toisin kuin "ihan oikeita" punssirullia. Todella hyviä olivat :)

Emmi

tiistai 25. tammikuuta 2011

Bebe-leivokset

No niin, täällä ´taas pitkästä aikaa! :) Tehtiin eilen koulun leivontakerhossa tämmöisä bebejä ja raahasin kameran mukaan, jotta voin tämän reseptin sitten postata. Tehtiin nämä siis Emmin kanssa yhdessä :) Oikeastaan Emmi teki suurimman osan leipomisesta ja mä pidin huolen tuosta valokuvauksesta.. Ja taitaa jotkut näistä kuvista olla myös Annikan ottamia! Tehtiin tosta pohjasta vaan puoli annosta ja silti tuli 13 bebeä.. Mutta en muista niitä tarkkoja mittoja, joten voitte itse tosta jakaa noi taikinan ainekset kahdella, jos haluutte.  

noin 10 kappaletta:  

200g leivontamargariinia  
1,25 dl sokeria  
4 dl vehnäjauhoja  
½ tl leivinjauhetta 
 
TÄYTE:  

1½dl ruokakermaa 
3tl maissitärkkelystä 
2 rkl sokeria 
1 tl vaniljasokeria 
100 g voita 

PINNALLE: 

n.1dl tomusokeria 
1½-2rkl vettä 
(elintarvikeväriä) 
+nonparelleja 

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää sekottaen jauhot, joihin olet lisännyt leivinjauheen.
Tee taikinasta tanko ja jaa se tasakokoisiksi paloiksi. Painele palat peukalolla leivosvuokien pohjalle ja reunoille.
Kypsennä leivoksia uunin keskellä noin 10 minuuttia, jäähdytä ja irrota varoen kumoamalla leivos kerrallaan käteen vuokaa puristaen.
(kuvassa opettajamme :D)
Kuumenna kattilassa ruokakerma, maissitärkkelys ja sokeri. Sekoita, kunnes seos sakenee. Lisää vaniljasokeri ja jatka sekoittamista jäähdyttäen.
Lisää kiisselin sekaan voi. Levitä kiisseli leivosten kuoppiin täytteeksi.
Anna kiisselin hyytyä leivosten päällä jääkaapissa. Sekoita tomusokeri ja vesi paksuksi tahnaksi ja värjää mieleiseksesi. Levitä sokerivesikuorrute leivosten päälle ja ripottele nonparelleja keskelle.
Onko ihan turha sanoa, että näistä tuli todella hyviä? :-D nam! toinen ryhmä teki vaaleanvihreitä bebejä ja 2 muuta ryhmää teki macaroni-leivoksia :)
Kiinnostaisiko ketään pinaattipastan, mokkapalojen tai lovepastan reseptit? Oon nimittäin tommosia tehnyt tässä välillä mutta en oo jaksanut tänne laittaa.. :-D

lauantai 22. tammikuuta 2011

Kahvi-suklaamuffinit

2 dl sokeria
2 munaa
1 dl sulatettua voita (100g) 
1 dl vahvaa kahvia
1 dl kermaa
3 3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100g suklaata (tummaa)

Kuorrutukseen ja koristeluun:

3 dl vispikermaa
(sinistä ja punaista elintarvikeväriä) nonparelleja, rouhittua suklaata, strösseliä tms.

(Tämän taikinan ohje on niin perus, etten viittinyt laittaa valmistusvaiheista kuvia. :) )

1.Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
2. Sekoita keskenään sula rasva, kahvi ja kerma.
3. Sekoita keskenään kuivat aineet ja rouhi mukaan suklaa.
4. Lisää sokeri-munavaahtoon vuorotellen nesteseosta ja jauhoseosta.
5. Lusikoi taikina vuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla n 15-20 min.
6. Vatkaa kerma vaahdoksi (ja lisää siihen elintarvikeväriä) ja pursota sitä jäähtyneiden muffinien päälle+koristele nonparelleilla yms.

Tiia

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Suklaa-hasselpähkinäcookies

125 g voita
3/4 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3 dl (hiivaleipä)vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
200 g leivontasuklaata rouhittuna
1,5 dl hasselpähkinä rouhetta

Rouhi suklaa melko suuriksi paloiksi veitsellä.
Vaahdota voi ja sokerit.
Lisää kananmunat voi-sokeri seokseen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lopuksi sekoita kaikki aineet keskenään. Laita leivinpaperi uunipellillesi ja tee siihen pieniä kekoja seoksesta lusikaa apuna käyttäen, ja lopuksi paina keot littanoiksi. Ripottele päälle vielä vähän hasselpähkinä rouhetta. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 12 minuuttia. Uunista oton jälkeen anna keksien hetki jäähtyä leivinpaperilla, ennen kuin irrotat niitä. Herkuttele! Emmi

maanantai 17. tammikuuta 2011

Suklaamuffinssit

Hei! Tekaisin eilen muffineita.Täällähän on jo muffinien ohje, mutta laitan nyt tuon kuorrutuksen ohjeen. Muffinien ohjeen löydät 15.lokakuuta tehdystä postauksesta.  

KUORRUTUS:

75g pehmeää voita
100g tuorejuustoa
4dl tomusokeria

Laitoin muutaman ruokalusikan kaakaojauhetta, koska muuten kuorrutuksesta oli tullut keltaista :D (voi värjäsi,en ymmärrä miten lehden kuvassa kuorrutus oli valkoista?) Klikkaa kuvaa niin saat siitä suuremman!
Posted by Picasa

Mustikkapiirakka

Pohja:

125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta  

Täyte:

2 dl kermaviiliä
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
5 dl mustikoita (2 tl perunajauhoja, jos mustikat ovat pakkasesta otettuja)

Vatka voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin sekoittaen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita kaikki pohjan aineet sekaisin. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina siihen. Sekoita kermaviili, sokeri, kananmuna ja vaniljasokeri keskenään. Kaada täyte pohjan päälle. Jos käytät jäisiä marjoja, sekoita perunajauhot ja mustikat kulhossa sekaisin. Lisää mustikat kermaviiliseoksen päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Herkuttele! Emmi