torstai 11. marraskuuta 2010

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

Tein pari päivää sitten tälläistä juustokakkua, johon keksin reseptin ihan omasta päästä (paitsi pohjaan katsoin ohjeen ja muutenkin vähän perusaineksien määriä). Tosi hyvää oli :D
Muropohja: 

125g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliini- tai vaniljasokeria
1 dl kookoshiutaleita

1. Valmista muropohja: vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Vatkaa muna sekaan. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi ja levitä irtopohjavuoalle. Paista 200-asteisessa uunissa alatasolla 10-13 min.
Täyte

2 dl vispikermaa
2 kananmunan valkuaista
200g maitorahkaa
100g Sunnuntai vaniljatuorejuustoa
1½ dl sokeria
2½ tl vanilliini- tai vaniljasokeria
2 rkl vettä
5 liivatetta
130g valkosuklaata
200g jäisiä vadelmia 
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Erottele valkuaiset keltuaisista. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi niin, että se pysyy kulhossa vaikka kulhon kääntäisi ylösalaisin.
4. Sekoita keskenään vaniljatuorejuusto, maitorahka ja sokerit. Lisää joukkoon kerma- ja valkuaisvaahdot.
5. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kuumenna mikrossa n. 2 rkl vettä ja lisää liivatteet siihen koko ajan lusikalla sekoittaen. Muista puristaa liivatteet tarpeeksi kuiviksi. Lisää liivateseos nopeasti muitten ainesten sekaan ja sekoita hyvin.
6. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa (jos sulatat mikrossa, muistaa sekoittaa usein, koska valkosuklaa palaa todella nopeasti, itsellänikin paloi pohjasta kun unohdin sekoittaa sieltä) ja lisää seokseen.
7. Levitä jäähtyneen pohjan päälle puolet pakastevadelmista. Lisää loput vadelmat täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.
8. Koristele vadelmilla.
Tiia

2 kommenttia:

  1. NAMINAM ♥ tosi raikas ja kiva kakku, voin kuvitella kuinka kivalta toi maistuu!

    VastaaPoista
  2. NAM! näyttääpä hyvältä, pakko joskus kokeilla tota!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥