maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ruusuiset marengit

Tein nyt hiihtolomalla ensinmäistä kertaa marenkeja ja pursotin ne ruusun muotoisiksi. Toisista tein valkoisia ja toiset värjäsin pinkillä pastavärillä, molemmat maustoin vanilja-aromilla. Ensinmäiset marengit, joita tein olivat mielestäni todella hyvän makuisia, mutta toiseen satsiin laitoin vähän liikaa vanilja-aromia, niin maku oli aika voimakas, mutta ensinmäiset onnistuivat hyvin, tosin pursottamista pitää vielä harjoitella :) Blogissa on nyt ollut hieman hiljaista, kun on ollut hiihtoloma ja kaikenmoista tekemistä, mutta kyllä se siitä! :)


2 valkuaista
1 dl sokeria
muutama tippa sitruunanmehua
(vanilja-aromia ja pasta-/elintarvikeväriä)

Erottele valkuaiset huolella keltuaisista, sillä keltuainen estää vaahtoutumisen. Tiputa muutama tippa sitruunamehua joukkoon ja vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähitellen vaahtoon koko ajan vatkaten (käytin Siro-sokeria). Täytä pursotinpussi vaahdolla ja pursota haluamiasi kuvioita. Tuollaisia ruusuja saa tehtyä tavallisella tähtityllalla (valkoisiin marenkeihin käytin Städterin 14 mm tähtityllaa ja vaaleanpunaisiin kutakuinkin kukkatyllan näköistä 10 mm) aloittamalla pursotuksen marengin keskiosasta ja siitä kiertää sen ympäri, eli pursottaa keskiosasta kohti reunoja. Kuivata marenkeja uunissa 60-80 asteessa reilu tunti. Avaa uunin luukku ja anna marenkien kuivua vielä jälkilämmössä yön yli, varmista, että marengit ovat rutikuivia.



Aurinkoista viikkoa teille toivottaen, 

Emmi

19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Askartelin itte, minustakin nuo ovat todella söpöjä :)

      Poista
  2. Oi,minä rakastan marenkia! Kun lapset olivat pieniä, tein usein marenkipalleroita ja myöskin raparperipiirakan päälle marenkikuorrutuksen. Olipa kivaa, että täällä oli tämä ohje, sillä minulle tuli niin kivoja muistoja mieleen. Ja nuohan näyttävätkin niin IHANILTA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinulle tuli muistoja mieleen ja kiitos kauniista kommentistasi Riitta Sinikka! :)

      Poista
  3. Kaikki kun eivät ole niin näppäriä käsistään, olisi ollut kivempi jos tässä postauksessa olisi myös ollut neuvot ja vinkit noiden ruusujen tekemiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiitos palautteesta! :) Lisäänkin ohjeeseen vinkin miten tuollaisia ruusuja saa pursotettua!

      Poista
  4. marengit on herkkua, sulavat suussa joskus kun tekee mieli leipoa pipareita teen näitä, kaunis kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua kyllä ovatkin, kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  5. Kannattaa kokeilla myös mansikkatomusokeria (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sitäkin taitaa kaapista löytyä, mutta tällä kertaa ajattelin tehdä ihan "kunnon" sokerista! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  6. Voi kuinka kauniita, pitääpä tehdä kans ruususuulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ne ovatkin ruususuulle sopivia :)

      Poista
  7. Hyviä, vaihe vaiheelta kuvatut ja kerrotut reseptit - iiiso plussa tästä! Osaa vähän tumpelompikin tehdä ja onnistua :)

    Olen hetken seuraillut tätä, mutta saisinko hieman viilata pilkkua: Sana "ensinmäinen" ei ole oikea muoto, vaan se on "ensimmäinen". En itse myöskään aina kirjoita oikein, mutta halusin kuitenkin sanoa tämän.

    Hyvä blogi kokonaisuudessaan, ei siinä mitään! Jatkakaa samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kehuista ja totta kai saa aina myös kritiikkiä antaa! :) Niinhän asiat kehittyvät parempaan suuntaan ja sinne myös pyritään! Kiitos palautteestasi :)

      Poista
  8. Marenkien pursottaminen on onnistunut hienosti! Mitähän kaikkea täältä löytyykään, kun syvennyn blogiin tarkemmin..? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥