sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Marshmellow fondant (mmf)

Eli vaahtokarkkitaikinan ohje. Kinuskikissan ohjeella sain tehtyä hyvää, pehmeää fondanttia. Itse käytin fondanttia Prinsessakakun kuorruttamiseen, en kuitenkaan tehnyt perinteistä vihreää kuorrutetta, vaan oikean prinsessa-värin eli vaaleanpunaisen. Vaahtokarkkeina käytin Haribon valkoisia, itse löysin niitä Halpa-Hallista, joka marketissa ei varmaankaan myydä, mutta suosittelen etsimään Haribon omia. Taikinan voi värjätä minkä väriseksi oikeastaan vain, ja se kannattaa värjätä pastavärillä, sillä niitä ei tarvitse laittaa niin paljoa kuin, esim. elintarvikevärejä.

300 g vaahtokarkkeja
6-8,5 dl tomusokeria
2 rkl vettä

Sihtaa kulhoon 4 dl tomusokeria. Öljyä toinen, mikronkestävä kulho ja laita siihen vaahtokarkit. Lisää sekaan vesi ja sulata vaahtokarkkeja mikrossa noin 2 minuuttia, sekoita aina 30 sekunnin välein, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet kokonaan.
Mikäli haluat värjätä taikinaa, se kannattaa tehdä tässä vaiheessa.
Vinkki. Värin sekoittamisen edetessä massa saattaa jäähtyä ja alkaa muuttua sitkeäksi. Siirry silloin seuraavaan vaiheeseen – voit jatkaa värjäämistä samalla, kun vaivaat taikinaan tomusokeria.
Kaada vaahtokarkki-massa kulhoon tomusokerin päälle. Öljyä kätesi ja vaivaa vaahtokarkki-massa sekaisin tomusokerin kanssa. Jos massa on vielä hyvin kuumaa, odota hetki ennen vaivaamista.
Sihtaa joukkoon vähitellen loput tomusokerista ja vaivaa yhteinäiseksi taikinaksi. 
Vinkki1.Tomusokerin menekki vaihtelee huomattavasti vaahtokarkkien koostumuksesta riippuen. Toisten vaahtokarkkien kanssa riittää tässä vaiheessa 2 dl tomusokeria, toisiin saattaa kulua koko paketti. Taikina on valmista viimeistään silloin, kun tomusokerin vaivaaminen taikinan sisään muuttuu työlääksi tai taikina irtoaa kulhon reunoista. Liian kova taikina on hankala kaulittava ja sitkeä syötävä. Hyvä taikina on pehmeää ja joustavaa (kun nostaa mötikän kämmenelle, se valuu reunoilta hitaasti alaspäin), mutta kuitenkin sen verran kiinteää, että kauliminen onnistuu.
Vinkki2. Jos taikina muuttuu murenevaiseksi tai paksuksi ennen aikojaan (tomusokeria vielä reippaasti jäljellä) laita se hetkeksi mikroon. Lämmetessään taikina pehmenee ja vaivaaminen helpottuu.
Kääri valmis taikina kaksinkertaiseen kelmuun ja säilytä huoneenlämmössä seuraavaan päivään (muutoin koristeet voivat kutistua). Taikina säilyy käyttökelpoisena pari viikkoa. Voit nyt valmistaa taikinasta esim. kakun kuorrutuksen tai vaikka "marsipaani"ruusuja. Huom. taikinasta saa sekä kakun kuorrutteen, että muutamia koristeita.

Ohje on melkein suoraan Kinuskikissalta

Emmi

6 kommenttia:

  1. Herkullinen banneri ja hyvät ja selkeät ohjeet! Kiva ja laadukas leivontablogi! :)

    VastaaPoista
  2. Siis, tällähän on aivan ihania reseptejä...Tulin heti lukijaksi.Kiitti vinkistä.

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi :)
    Kiitos selkeistä ohjeista! Ensikertalainenkin onnistui, vaikka taikinan vaivaamisvaiheessa meinaso usko loppua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anonyymi :) Kiva juttu, että onnistuit ja hyvä, että ohjeille on käyttöä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥