perjantai 24. helmikuuta 2012

Browniet ja croisantit

Tein tänään voisarvia eli croisantteja ja brownieta.
En olekkaan nyt pitkään aikaan leiponut mitään, aina ei vaan huvita. Nyt meneekin taas yli viikko ennekuin postaan. Eveliinakin on matkoilla, joten häneltäkään ei tule postauksia viikkoon.Emmi taitaa taas pitää huolta, että postauksia tulee  : D Voisarvista tein pieniä naposteltavia,joihin osaan laitoin Nutellaa ja osaan juustoraastetta.
 Nutella on siis suklaahasselpähkinälevitettä.
Molemmat ohjeet hieman muokattuina Leila Lindholmin Vielä yksi pala!-kirjasta.
Molemmat ohjeet on tosi helppoja ja suht. nopeita!

Browniepohja
pellillinen

350g pehmeää voita
6 dl sokeria
3 dl kaakaojauhetta
1 dl vaaleaa siirappia
½tl suolaa
6 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja

Kuumenna uuni 175.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita joukkooon kaakaojauhe,siirappi ja suola.
Vatkaa joukkoon kananmunat yksikerrallaan ja sekoita mukaan vielä vehnäjauhot.
Laita uuninpellin päälle leivinpaperi ja kaavi taikina pellille.Tasoita tasaiseksi.
Kypsennä uunin keskiosassa 30-35 minuuttia.
Muista että taikinan tulee jäädä sisältä tahmeaksi.

Suklaakuorrute

120 g pehmeää voita
9 dl tomusokeria
1½ dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl kuumaa kahvia

Vatkaa voi,tomusokeri,kaakaojauhe ja vaniljasokeri vaahdoksi.
Lisää tuorejuusto ja vatkaa seos sileäksi kuorrutteeksi, levitä sitten jäähtyneen brownielevyn päälle.
Leikkaa ruuduiksi ennen tarjoamista.



 Croisantit

 8 dl erikoisvehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
1 rkl suolaa
20 g hiivaa
2 dl maitoa
1 dl vettä
kananmuna voiteluun


Siivilöi vehnäjauhot pöydälle ja kokoa keoksi.Tee keskelle kuoppa ja mittaa siihen sokeri ja suola.
Murenna hiiva kulhoon ja lietä se maidon ja veden seokseen.Kaada seos kuoppaan vähitellen ja nypi jauhokeon ainekset yhteen.Varo ettei neste pääse keosta pois! Vaivaa taikinaa kunnes se on tasainen tai viisi minuuttia. Muovaa taikina palloksi ja nosta kulhoon.Peitä kulho kelmulla. Laita yön yli jääkaappiin.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ensin toisesta pyöreä levy kaulimalla takinaa vain eteen- ja taaksepäin ja vasemmalle ja oikealle.
Leikkaa pyöreä taikinalevy ensin puoliksi, sitten puoliskat neljään osaan.
Laita isompaan päähän hieman voita ja juustoraastetta tai Nutellaa.Voitele kananmunalla ja lisää suolaisiin croisantteihin päälle juustoraastetta-
Rullaa sitten ja laita pellille.
Paista noin vartin 200 asteessa.


 Voisarvi ohjeita tästä blogista: aijemmin tekemäni, hieman yksityiskohtaisemmalla ohjeella, KUVIA!

Mukavaa lomaa niille joilla se nyt ensi viikolla on ja työn iloa niille joilla lomaa ei ole : )

5 kommenttia:

  1. Nam...kaikki suklaaleivonnaiset ovat sitten heikkouteni:)Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Huhhu, kuinka hyviltä näyttää! Ei pitäs katsella nälkäsenä :)

    VastaaPoista
  3. Nam mitä kaikkia herkkuja täältä löytyykään :-) Alempana näkynyt juustokakkukin näyttää superhyvältä! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥