perjantai 10. syyskuuta 2010

Sitruunakakku

Oon tehnyt tällä ohjeella monta kertaa kakkua ja kerran muffinsseja ja tää on varmaankin mun lemppari kuivakakku, koska se on jotenkin ihanan raikkaan makuista. Kannattaa kokeilla! :-)
kakkuvuoka (n. 2 l) tai muffinssivuokia
3 kananmunaa
2½ dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl sitruunamehua
150 g sulatettua voita tai margariinia (tai juoksevaa margariinia)
1 sitruunan raastettu kuori
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
Sekoita leivinjauhe ja vanijasokeri vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos vaahtoon vuorotellen sitruunamehun ja rasvan kanssa. Lisää hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina rasvattuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 45 min.
Valmista kuorrutus:
Sekoita keskenään 1 purkki Violan appelsiinituorejuustoa (voit käyttää myös jotain muuta tuorejuustoa, esim. maustamatonta, jolloin sokeria kannattaa tietenkin laittaa vähän enemmän ja samoin mehua, tai vanijatuorejuustoa), n. 1½ dl tomusokeria ja alle ½ sitruunan mehu. Määriä voi vähän muutella oman maun mukaan. Myös aineksia voi vaihdella, esim. sitruunamehun voi korvata vaikka appelsiinimehulla jos haluaa.
Ota kakku pois uunista ja anna jäähtyä. Laita vaikka hetkeksi jääkaappiin. Kun kakku on jäähtynyt tarpeeksi, levitä kuorrutus kakun päälle. Voit koristella myös esim. nonparelleilla.
Resepti: Myllyn paras (kuorrutuksen keksin ite)
Tiia

2 kommenttia:

  1. kertokaa kans ton kuorrutuksen ohje ... näyttää herkulliselta <3

    VastaaPoista
  2. Kuorrutus lukee reseptissä; "Sekoita keskenään 1 purkki Violan appelsiinituorejuustoa (voit käyttää myös jotain muuta tuorejuustoa, esim. maustamatonta, jolloin sokeria kannattaa tietenkin laittaa vähän enemmän ja samoin mehua, tai vanijatuorejuustoa), n. 1½ dl tomusokeria ja alle ½ sitruunan mehu. Määriä voi vähän muutella oman maun mukaan. Myös aineksia voi vaihdella, esim. sitruunamehun voi korvata vaikka appelsiinimehulla jos haluaa."

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥