torstai 7. lokakuuta 2010

kauratoskaa omenoiden kera

Meidän kuistille oli maanantaiaamuna ilmestynyt pussi täynnä omenoita (naapurilta)..
..joten aloitin heti koulun jälkeen tekemään kauratoskaa tällaisella reseptillä:
2 suurta omenaa tai 4 pientä omenaa  
1 dl vettä  
1 tl kanelia  
75 g margariinia 
½ dl sokeria  
2 dl kaurahiutaleita
 
VUOAN VOITELUUN:
1 rkl ruokaöljyä
1. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Pese ja kuori ulkomaiset omenat. Kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria. Halkaise omenat ja poista niistä siemenkota.
3. Viipaloi omenat työlaudalla.
4. Mittaa ruokaöljy piirakkavuokaan.
5. Levitä omenalohkot vuokaan.
6. Kaada vesi vuokaan. Sirottele kaneli omenoiden päälle.
7. Mittaa margariini kattilaan ja nosta kattila liedelle.
8. Kuumenna kunnes rasva on kokonaan sulanut. Nosta kattila viereiselle, kylmälle levylle.
9. Lisää rasvan joukkoon sokeri ja kaurahiutaleet. Sekoita haarukkavatkaimella (tai lusikalla niin kuin minä :D)
10. Levitä seos omenoiden päälle.
11. Pane vuoka uuniin keskitasolle. Paista noin 20 minuuttia, kunnes paistoksen pinta on kullanruskea.
12. Sammuta uuni.
13. Ota vuoka pois uunista pata lappujen avulla.
Tarjoa kauratoska jälkiruokana vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera. Itse söin kermavaahdon kera ja toimi hyvin :)
Omenoiden asemesta voit käyttää neljä desilitraa raparperipaloja tai herukoita. Lisää silloin vuokaan raparperien tai marjojen päälle puoli desilitraa sokeria ja yksi teelusikallinen perunajauhoja.
Tää on mun mielestä semmoinen resepti joka onnistuu aina :-) Eikä mulla mennyt kuin alle tunti (paistoaika mukaan laskien), vaikka tein kaksi annosta. Suosittelen tätä kaikille jotka tykkää hedelmäisistä jälkiruokista tai omenoista :D

eveliina

1 kommentti:

  1. Tuorejuustobrowniesien resepti olis kyllä kiva. Oli nimittäin hyvää kun teillä maistoin! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥