sunnuntai 9. joulukuuta 2012

"Sokeriton" ja gluteeniton puolukkakakku

Mummoni kehitteli ensimmäisen kerran minulle tämän reseptin, jotta voisin syödä edes jotain herkkuja ja nyt olen leiponut tätä myös kotona :) Kakusta tuli todella pehmeää ja hyvää. Kirjoitan pikaisesti reseptin ja sitten ruvetaan juhlimaan synttäreitäni :)



aika: 1 h 10 min (taikinan teko 30 min, paisto 40 min)

kakku:

4 kananmunaa
3 rkl hunajaa
5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
200 g voita

päälle:

soseutettuja puolukoita (tai sokeritonta puolukkahilloa)

Vatkaa kananmunat ja hunaja kuohkeaksi vaahdoksi (mielellään yleiskoneella). Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi mikrossa. Siivilöi kuivia aineita vaahtoon vuorotellen voisulan lisäämisen kanssa, nostele sekaisin nuolijalla. Kaada taikina hyvin voideltuun ja perunajauhoilla jauhotettuun 20 cm vuokaan. Tiputtele kakkutaikinan päälle lusikalla nokareita puolukkasosetta ja paista 175 asteessa noin 35-40 min. 

Synttäriterveisin Emmi :)

8 kommenttia:

  1. eihän tää oo sokeritonta? tai siis tarkotan että hunajahan on enimmäkseen sokeria vaikka siinä oliski jotain terveellisiä aineita. vai saatko syödä vähäsokerisia leivonnaisia että tää olis sellanen? ja puolukkahillossa on kans sokeria ja vehnäjauhojen ja perunajauhojen tärkkelyksethän hajoaa aika pikavauhtia elimistössä sokereiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, no siis itse tarkoitan omassa ruokavaliossani sokerittomalla sellaista ruokaa, missä ei ole sokeria sokeria. täysin sokeriton ruokavaliohan olisi mahdoton, hedelmissä, viljassa ja maidossa on sokeria. hunajan sallin itselleni leipomuksissa makeutukseen, koska käytän sitä kuitenkin niin pieniä määriä ja syön aika harvoin leipomuksia nykyään. puolukkahillona käytin itseasiassa soseutettuja ja sokerittomia puolukoita, en siis kaupan hilloa, vaan itse soseutettua. kirjoitan reseptin huolellisemmin nyt! :)

      Poista
    2. aa, joo :) jos haluat luonnollista makeutusta muttei hunajaa niin sellainen kuin stevia on ihan jees. löytyy jauheena ainakin :)

      Poista
  2. Näyttää hyvältä! Minä myös käyttäisin steviaa (tai siis käytänkin leivonnassa=) Kävisiköhän tuohon vaikka vadelmat? Itse kun en puolukoista tykkää eikä meillä oikeastaan kukaan. Täytyy varmaan kokeilla. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Krista! Juu, itse en ole vielä steviaa kokeillut. Juu, totta kai käy vadelmat! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥