sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Mangohyytelökakku

Nam nam, tämä mangohyytelökakku oli yhtä parhaimmista hyytelökakuista, joita olen tehnyt! :) Makuna oli Valion uutuus mangotuorejuusto, mutta kakku ei mielestäni maistunut liikaa mangolta, eli jos olet suuri mangon ystävä, kannattaa laittaa kaksikin purkkia mangotuorejuustoa :) Voit myös käyttää tavallista tuorejuustoa ja laittaa kiilteeksi esim. persikkasosetta :) 


pohja:

200g kaurakeksejä
75g voita tai margariinia

täyte:

4 liivatelehteä
200g mangotuorejuustoa
1-1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
2-3 dl kuohukermaa

kuorrute:

3 dl mangososetta
3 liivatetta
2 rkl vettä

Murenna keksit muruiksi ja sekoita sulanut rasva joukkoon. Taputtele keksipohja 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 5-10 minuuttia. Sekoita tuorejuusto ja sokerit keskenään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuustoseokseen. Kiehuta kattilassa sitruunamehu, ota hellalta ja lisää sinne vedestä pois puristetut liivatteet. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi, purista vesi pois liivatteista ja sulata liivatteet veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana mangososeen joukkoon. Kaada kiille kakun päälle ja nosta kylmään hyytymään. Pyöräytä varovasti veitsellä kakun ympäri että reuna irtoaa ja irrota vuoka. Koristele kakku esim. spritsaamalla valkosuklaalla (käytin Lékuélta saamaamme Decopen:iä, jolla oli todella helppo pursottaa ja sai tarkkaa jälkeä) ja sokerihelmillä sekä marsipaaniruusuilla :)




Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!!! :)


<3:llä Emmi (nyt jääkiekkoa katsomaan! :))

6 kommenttia:

  1. Kiitos Emmi. Aivan ihana kakku, niiin kauniskin.

    VastaaPoista
  2. Miten kaunis kakkunen!! Varmaan maistuikin yhtä hyvälle kun näyttää :))

    VastaaPoista
  3. Kaunis kakku...mun lemppari on mangokakku ja sitä aijonkin tehdä pikkuisen ristiäisiin ensi kuun alussa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kommenteistanne! =)

    VastaaPoista
  5. Kaunis kakku ja hyvä ohje joten pitänee joskus kokeilla. Olen joskus tehnyt yhden mango juustokakun, mutta siitä on paljon aikaa joten nyt olisi syytä alkaa suunnittelemaan uuden kakun tekoa. "mango koukuttaa" eli mango on hyvää ja yhteen aikaan ostin usein kokonaisia mangoja kaupasta ja söin niitä aamu puuron kanssa. Todella hyvä hedelmä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥