sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Jouluinen juustokakku

Näin joulun jälkeen on hyvä käyttää loput piparit tämän juustokakun keksipohjaan. Juustokakun rakenne on hyvin pehmeä ja suussasulava! Kaneli tuo ripauksen jouluista makua juustokakkuun, mutta ei kuitenkaan liikaa joulua näin vuoden alussa :)


 pohja:

200 g pipareita
70 g voita

täyte:

1 muna
1 dl sokeria
500 g tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 tl kanelia
2 rkl vaniljasokeria
6 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä

Tee ensin pohja: Murenna piparit, sulata voi ja sekoita ne keskenään. Painele muruseos 24-26 cm irtopohjavuokaan. Tee täyte: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kananmuna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi ja mausta se kanelilla ja vaniljasokerilla. Sekoita tuorejuusto tasaiseksi ja sekoita tasaiseksi vaahdotetun kerman kanssa ja lisää kananmunavaahto. Kuumenne vesi (2 rkl) kattilassa kiehuvaksi, ota liedeltä ja liota siihen vedestä puristetut liivatteet. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa ja kaada täytteeseen koko ajan vatkaten. Hyydytä kakkua vähintään 5 h tai seuraavaan päivään, kunnes täyte on hyytynyt. Koristele kakku kanelitangoilla ja kuivatuilla appelsiiniviipaleilla. 



Emmi

3 kommenttia:

  1. Näin se uusi vuosi alkoi herkullisen, nam.. kakun myötä :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä maistuis nyt kahvin kanssa..No onneksi mulla on edes kuivakakkua purkissa. Ihania leivontahetkiä, toivotellen Riitta Sinikka.

    VastaaPoista
  3. tosi kiva tää blogi!!:)


    http://jayhooo.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥