sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Itsetehdyn appelsiinimarmeladin resepti

Tein eilen ensinmäistä kertaa marmeladia, en ole tosin hillojakaan vielä kokeillut tehdä, mutta voin sanoa, että marmeladia ainakin on tosi helppo tehdä! Itsetehty appelsiinimarmeladi on myös tosi hyvän makuista - parempaa kuin kauppojen, joissa on vain vettä, sokeria ja lisäaineita - eikä hintaakaan tule paljoa, täällä appelsiinit olivat nyt 0,59 e/kg. Appelsiinimarmeladi kannattaa myös sen sesongin takia valmistaa nyt, sillä ne ovat nyt parhaimmillaan tammi-maaliskuussa.


2 kg appelsiineja
2 sitruunaa
3 cm pala inkivääriä
1 kg hillosokeria

Pese 3 appelsiinia huolellisesti ja raasta niiden keltainen kuoriosa. Kuori appelsiinit ja sitruunat veitsellä leikaten ja leikkaa myös  appelsiinien päälle jäävä valkoinen "kuoriosa" pois. Leikkaa sitrushedelmät pienemmiksi, varo ettei siemeniä tule joukkoon, kuori ja raasta inkivääri joukkoon. Soseuta sitrushedelmät sauvasekoittimella karkeaksi soseeksi. Kaada hillosokeri joukkoon ja keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia välillä sekoitellen, loppuvaiheessa voit sammuttaa hellan ja jättää kattilan siihen porisemaan. Purkita marmeladia puhtaisiin ja kuumennetuihin purkkeihen. Appelsiinimarmeladia voit tarjota mm. pullapitkon, jäätelön, lättyjen, paahtoleivän yms. kera :)



Nyt menen leipomaan sämpylöitä ja joku päivä on pakko leipoa pullapitko, ihan vain appelsiinimarmeladin takia :) Nyt vain kaikki keittelemään marmeladia! :)

Emmi

3 kommenttia:

  1. Keittelinpä juuri ohjeellasi marmeladia, tuskin maltan odottaa, että pääsen maistamaan. Jos maku on edes puoliksi yhtä hyvä kuin tuoksu, meillä ei enää osteta kaupasta appelsiinimarmeladia! Kiitos kivasta blogista!
    T: Maarit

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti pidät itsetehdystä marmeladista, itse ainakin tykkään ja kiva, että oli apua :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti hyvää marmeladia ja nyt on appelsiinit halpoja. Olen syönyt aivan hirveästi niitä:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥