tiistai 6. joulukuuta 2011

Mustikkahyytelökakku

Tein tälläistä hyydykekakkua Suomen Itsenäisyyspäivän kunniaksi. Ideana oli käyttää suomalaisia ja sini-valkoisia raaka-aineita, mustikat tosin värjäsivät kakun ennemminkin punertavaksi. Aion tänään herkutella kakulla ja katsoa Tuntemattoman Sotilaan, ehkä vähän Linnanjuhliakin :)


pohja:

120 g kaurakeksejä
40 g voita

täyte:

6 liivatelehteä
2,5 dl kermaa
250 g mascarponejuustoa (tai tuorejuustoa)
50 g valkosuklaata
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3-4 dl mustikoita
2 rkl vettä

Tee ensin pohja: Murenna keksit esim. monitoimikoneessa, sulata voi ja sekoita ne keskenään. Painele keksiseos 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Tee täyte: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sinne mascarpone, sekoita hyvin. Sulata valkosuklaa ja lisää kermaseokseen. Mausta sokerilla ja lisää mustikat, voit vatkata myös vähän sähkövatkaimella, että osa mustikoista hajoaa. Kuumenna kattilassa 2 rkl vettä kiehuvaksi, ota hellalta ja laita sinne pehmenneet, vedestä pois puristetut liivatteet. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa ja kaada ohuena nauhana kermaseokseen koko ajan vatkaten. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä. Koristele halutessasi rouhitulla valkosuklaalla ja sini-valkoisella marsipaanikukalla.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille blogissamme vieraileville! :)

Emmi

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!♥