perjantai 16. syyskuuta 2011

Porkkanakakku

Tein tän kakun viime viikonloppuna, resepti on "Uusi ruutukokki"-kirjasta :-)


2-3 kpl porkkanoita (n.200g)
250g manteleita tai pähkinöitä
3 rkl perunajauhoja
6 kananmunaa
2 dl sokeria
½ sitruunan kuori ja raastettu mehu
kanelia

kuorrutus:
125 g philadelphiajuustoa
50 g huoneenlämpöistä margariinia tai voita
2½ dl tomusokeria

Kuori porkkanat ja raasta ne hienoksi raasteeksi. Jauha mantelit ja pähkinät kuorineen. Sekoita jauhe perunajauhoihin.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon porkkanaraaste, manteli-perunajauhoseos, puolikkaan sitruunan mehu ja raastettu kuori sekä kaneli. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina hyvin voideltuun ja kevyesti korppujauhotettuun irtopohjavuokaan, halkaisija n. 26 cm.

Paista kakku 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä.

Soseuta Philadelphiajuusto, margariini ja tomusokeri sileäksi kuorrutteeksi. Levitä seos kakun pinnalle´(ja koristele sitruunankuorella tai hienonnetulla sitruunamelissalla).


 Itse ripottelin kuorrutuksen päälle kookosrouhetta, ja se sopi oikein hyvin kakkuun :) Tykkäsin myös noista pähkinöistä, ne toi kakkuun mukavaa rapeutta :D aion kyllä tehdä tätä useamman kerran :)

6 kommenttia:

  1. Hei voitteko neuvoa miten teitte marmoroinnin tuplasuklaamuffineihin?

    VastaaPoista
  2. Marmoroinnin muffineihin tein ensin sulattamalla päälle valkosuklaata, sitten levitin sen siihen ja tein siihen päälle tummalla suklaalla raitoja ja vedin tikulla vastakkaiseen suuntaan :) (eli teet raidat esim. ylhältä alas ja vedät tikulla vasemmalta oikealle)

    Toivottavasti tuosta oli apua :>

    VastaaPoista
  3. Nam, mitä herkkua on porkkanakakku, joskus olen sellaista leipassutkin.
    Ja tuo porkanan oranssi on kyllä piristävä näky! :)

    VastaaPoista
  4. nina- olen aivan samaa mieltä! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♥