keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Marmoroidut browniet

Ohjeen otin Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta, jossa on tosiaan Lontoossa sijaitsevan The humming bird bakery:n suosikkereseptit! =) Ohjetta hieman muokkasin lisäillen brownie-taikinaan saksanpähkinöitä ja kuorrutukseen suklaata, marmoroituna :)


valmistusaika: n.1 tunti 5 min (taikina 20 min, paisto 35 min ja kuorruttaminen 10 min)

200 g taloussuklaata
175 g voita
3,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
70 g saksanpähkinöitä rouhittuna
3 kananmunaa

koristeluun:

150 g taloussuklaata
50 g valkosuklaata

Laita uuni kuumenemaan 175-asteiseksi. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa kattilassa. Nosta kattila pois vesikattilan päältä ja sekoita suklaa-voiseokseen sokeri sekä jauhot ja pähkinärouhe. Lisää lopuksi kevyesti vispilällä vispatut kananmunat ja nostele seos tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan (n. 35 x 15) ja paista brownieita uunissa noin 35 minuuttia, kunnes pinta halkeilee, mutta sisus on vielä pehmeää. Anna jäähtyä hetken aikaan ja tee sitten marmoripinta. Sulata suklaat eri kulhoissa ja kaada taloussuklaa brownien päälle. Levitä lastalla tasaiseksi ja tiputa nokareita valkosuklaata sinne sun tänne ja lopulta vetele hammastikku pitkin suklaita, jolloin marmoroitu kuvio syntyy. Malta kuitenkin lopettaa ajoissa!! (Minulla tämä kohta jäi hieman huomaamatta...:D) Tarjoile! =)



 Emmi:)

5 kommenttia:

  1. Hei,
    Jos teen pellillisen niin onkohan kaksinkertainen annos hyvä määrä vai tuleeko jo liikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi! :) Luulisin, että kaksinkertainen tai 2,5 kertainen olisi sopiva annos pellilliseen.

      Poista
  2. Kuinka tuo marmorointi tapahtuu? :) itse en saa ikinä noin kauniin näköistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi! :) Marmorointi on todella helppoa ja se tapahtuu niin, että sulatetaan ensin kahdessa eri kulhossa tummaa- ja valkosuklaata. Sitten levitetään tumma suklaa paistetun brownie-levyn päälle ja tiputellaan sulanutta valkosuklaata sinne tänne. Lopuksi marmoroituun kuorrutukseen tehdään hammastikulla kuvioita :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!♥